Lapsuuden perheroolit ja temperamentti vaikuttavat huijarisyndrooman syntyyn

Temperamentti ja sen vaikutukset

Temperamentti on synnynnäinen tapa reagoida ympäristöön, ja se vaikuttaa siihen, millaiseksi persoonallisuutemme muotoutuu. Temperamentin eri osa-alueet, kuten aktiivisuus, rytmisyys, sopeutuminen ja sinnikkyys, muovaavat lapsen varhaisia kokemuksia ja hänen tapaansa hahmottaa maailmaa. (Keltikangas-Järvinen, 2015)

Perhe ja vanhemmat vaikuttavat siihen, miten temperamenttipiirteet vahvistuvat tai heikentyvät lapsen kasvaessa. Vanhempien suhtautuminen lapseen – heidän tapansa koskettaa, puhua ja vastata lapsen tarpeisiin – muokkaa lapsen reaktioita ja minäkuvaa. Kun lapsen ja vanhemman temperamentit kohtaavat, syntyy joko harmoninen tai haastava suhde, joka vaikuttaa kiintymyssuhteeseen ja tunnesäätelyyn.

Lapsi pyrkii luontaisesti saamaan vanhempansa hyväksynnän ja mukautuu ympäristöönsä oppien keinoja, joilla selviytyy ja tulee hyväksytyksi. Jos lapsi kokee hylkäämisen pelkoa, hän voi oppia peittämään tunteitaan, hyvittelemään tai olemaan näkymätön – taitoja, jotka kantavat usein aikuisuuteen ja työelämään asti.

Tärkeää: Menneisyyden ymmärtäminen ei ole vanhempien syyllistämistä, vaan keino avata ovia oman ajattelu- ja toimintamallien muuttamiseen.

Lapsuuden perheroolit ja huijarisyndrooma

Harvey & Katz (1984) tunnistivat lapsuuden perheroolit, jotka voivat altistaa huijarisyndroomalle. Näitä ovat:

1. Herkkä – intuitiivinen kuuntelija, muiden tarpeita lukeva

2. Huolehtija – muiden puolesta tekijä, vastuunkantaja

3. Älykkö – älykäs ja lahjakas, mutta altis suorituspaineille

4. Taiteilija – luova ja omaperäinen, mutta epävarma kyvyistään

5. Persoonallinen – ulospäin suuntautunut, karismaattinen

6. Viehättävä – ulkoisesti miellyttävä ja helposti hyväksyttävä

7. Hyvä ihminen – sopeutuva ja mukautuva, joka välttelee konflikteja

Lapsuudessa opitut roolit vaikuttavat aikuisiän käyttäytymiseen ja työelämässä huijarisyndroomaan. Työpaikalla roolit toimivat usein suojakeinoina osaamattomuuden tai huijariuden tunteita vastaan – taito, joka on opittu jo lapsena.

Sisäinen vaativuus ja itsekritiikki

Itsekritiikki on yksi keskeinen tekijä huijarisyndrooman taustalla. Se syntyy usein ympäristön epäkunnioittavasta kohtelusta ja opitaan jo varhain vanhemmilta, opettajilta ja muilta auktoriteeteilta. Itsekritiikki vahvistuu, jos ympäristö ei tarjoa tukea ja hyväksyntää.

Tiina Ekmanin mukaan: "Itsekritiikki on opittua puhetta. Lapsi oppii sen vanhemmiltaan, nuori opettajiltaan, aikuinen esimieheltään tai puolisoltaan."

Kun ihminen on omaksunut kriittisen sisäisen puheen, se vaikuttaa hänen käsitykseensä siitä, millainen hänen tulisi olla. Huijarisyndroomaa kokeva ajattelee, että hänen on jatkuvasti onnistuttava ja toistettava menestys uudelleen, muuten hän ei ole tarpeeksi hyvä.

Suorituskeskeisyys ja uupuminen

Suorituskeskeisyys on yksi merkittävä kuormitustekijä. Se voi johtaa siihen, että ihminen kokee arvonsa olevan sidoksissa suorituksiinsa. Tämä ajattelumalli voi altistaa uupumukselle, masennukselle ja ahdistukselle.

Tunnistatko itsesi seuraavista kysymyksistä?

1. Missä asioissa olet erityisen kriittinen itseäsi kohtaan?

2. Millaisia uskomuksia tunnistat niiden taustalla?

3. Onko elämäsi ollut tai onko se tällä hetkellä suorituskeskeistä?

4. Mitä tapahtuisi, jos luopuisit suorittamisesta?

5. Pelkäätkö, että ilman suorittamista et olisi tarpeeksi hyvä?

Huijarisyndrooman ymmärtäminen ja siitä vapautuminen vaatii itsetutkiskelua, armollisuutta itseä kohtaan ja uudenlaisten ajattelumallien harjoittelua. Jokaisella on mahdollisuus oppia pois haitallisista toimintamalleista ja löytää itsearvostus ilman jatkuvaa suorittamista.